Kotona Suomessa

Reilu viikko kotiintulosta ja nyt vasta alkaa pää selvitä kaikesta Afrikassa koetusta! Oli niin vahva ja väkevä kokemus, positiivisella tavalla.
En ole koskaan talvea pelännyt mutta nyt tuntui että uloskaan ei voinut mennä, pakkaseen ja lumeen. Afrikkalaisilla onneksi ilma hellii kun elämässä ja arjessa on niin paljon haasteita.
Työstä siellä jäi kovin ristiriitainen olo. Synnytykset hoidetaan huonosti ja lapsia kuolee viikoittain vaikka syntyisivät hyväkuntoisina. Lähtöaamunakin oli kaksi pientä vainajaa synnytyssalin pöydällä odottamassa. Toinen oli syntynyt ennenaikaisena edellisenä päivänä ja toinen hyväkuntoisena viikko aiemmin, kotiutunut ja oli tullut takaisin oikein kovassa kuumeessa ja kuollut samantien.
Saimme lämpimät hyvästelyt sairaalan väeltä ja toiveen palata, mukavaltahan se tuntui.
Ristiriitaista oli myös se, että pystyimme lyhyen vierailun aikana viettämään nautinnollista turistielämää Mufindissa farm lodgella, Ruahassa luksuscampilla ja safariajeluilla ja lopuksi Darissa rantahotellissa. Tällaiset nautinnot jäävät tansanialaisilta täysin kokematta, ovat vaan liian kalliita huvituksia.
Monta hienoa kohtaamista monenlaisten ihmisten kanssa, väriä, lämpöä, maisemaa, luontoa, erilaisia aamuja ja iltoja...kaikkea tätä sopii nyt ikävöidä ja olla onnellinen siitä että olen päässyt tämän kaiken kokemaan.
Kyllä varmaan vielä joskus takaisin!

Harmin hetkiä

Pienistä sairaista vastasyntyneistä toinen avanneleikattu pääsi viikonloppuna taivaaseen. Avanne kyllä toimi mutta lapsella oli kova kuume ja hän oli kyllä nälkään kuollut, äidillä ei maitoa ja kukaan ei tätä asiaa huomannut riittävän nopeasti. Syntyi myös lapsi jolla oli vatsanpeitteissä iso aukko ja suolet sekä maksa vatsaontelon ulkopuolella vatsakalvopussissa joka repesi. Kirurgi ei pystynyt tekemään mitään. Pienen äiti ymmärsi heti tilanteen ja suri kovasti, onneksi pienen taistelu elämästä ei kestänyt pitkään.
Meille on kerrottu, että tänä vuonna ei ole yhtään äitiä kuollut synnytykseen. Tämä ei ehkä ihan pidä paikkaansa muutenkaan mutta nyt tiedetään varmasti että täällä meidän oloaikanamme on kaksi äitiä kuollut keisarileikkauksen myöhäisongelmiin. Molemmilla vaikutti että sektio oli tehty aivan liian löyhin syin. Toinen äideistä oli HIV äiti ja näillä potilailla komplikaatiot tulevat helpommin mutta tuore äitikuolema johtui pahasta sektion jälkeisestä vuodosta vatsaonteloon ja tulehduksesta, toisen uusintaleikkauksen jälkeen nopea kuolema aiheutui ehkä keuhkoveritulpasta. Kotona on nyt viisi orpoa.
Joskus vakituinen henkilökunta häviää vaan johonkin tai kulkee edestakaisin kuin unessa tai tahmassa. Opiskelijoita on paljon ja heillä huono järjestäytymätön ohjaus vaikka intoa oppimiseen olisi. Yksi kuukausi näitä äitiyshuollon ja synnytyssali-sekä vuodeosatoharjoittelua ja valmistuttuaan sairaanhoitajiksi he ovat myös kätilöitä! Ihan normaali synnytyksen kulku on mysteeri henkilökunnalle eivätkä lääkärit ole sen viisaampia.
Rauhallinen Mallakin korotti ääntään muutama päivä sitten kun synnyttäjän piti ryhtyä ponnistamaan ja opiskelijapoika vaan toi ison kattilan puuroa. Kuulin verhon taakse 'no porridge! Push!!' Malla onkin saanut opiskelijoilta lempinimen 'sukuma', ponnista.
Mukaviakin hetkiä toki on! Oli suomalaisia vieraita muutaman päivän, saunottiin ja parannettiin maailmaa. Suhtautuminen meihin on pääsääntöisesti oikein hyvää, joskus sairaalassa tosin tuntuu että neuvoista ei aina tykätä vaikka oikealla asialla olisikin. Muutosvastarintaahan on kotimaassakin.

Ilma ja luonto tuovat mielihyvää. Lintujen laulu, sirkkojen siritys, auringonnpaiste, virkistävä tuuli, iltahetket terassilla...savun haju joka välillä ärsyttää mutta kuuluu tänne. Ystävälliset tervehdykset vastaantulijoilta. Iloinen nauru pienestäkin mukavasta asiasta... Nämä auttavat jaksamaan.

Jotenkuten pärjätään

Nämä ihmiset on luotu kestämään! Nuori nainen ,jolla hemoglobiini oli 64, sai 1 yksikön verensiirron jolla hemoglobiini yleensä nousee 10 yksikköä, siis Suomessa, täällä sitä ei edes kontrolloitu. Leikkaus tehtiin vasta kolmantena päivänä sairaalaantulosta. Vatsaontelosta löytyi noin 16 viikkoinen kuollut sikiö, kohtu ei ollut revennyt mutta vatsaontelossa oli paljon hyytynyttä verta, leikkausvuotoa lisäksi ja leikkauksen yhteydessä hän sai toisen verensiirron. Leikkaus onnistui, potilas jäi henkiin! Suomalainen olisi ollut henkitoreissaan moisen jälkeen.
Viikon välein on löytynyt kaksi vastasyntynyttä joilta puuttuu peräaukko, toinen on jo leikattu, tosin ihan erilailla miten kotimaassa tehtäisiin. Toinen odottaa huomista kirurgin kommenttia vatsa pinkeänä. Lisäksi osatolla on lapsi jolla iso selkäydinkohju ja toisella hankalat kampurat, napatyrä ja lievästi epämuotoinen pää. Enemmän poikkeavuuksia parissa viikossa kuin mitä näki kotimaassa parissa vuodessa. Lisäksi vastasyntyneiden korkeita kuumeita ja neurologisia oireita. Huh huh!!
Iloisena uutisena kaksospuolikas, jonka veli kuoli ilmeisesti nälkään, syö pikkukupista äidinmaidon korviketta ja voi hyvin. Yltäpäältä infektoituneessa ihottumassa tullut viikon vanha lapsi näyttää paranevan antibiooteilla.

Superkuuta ihaillaan, tänään pitäisi olla parhaimmillaan. Täällä kuu(kin) käyttäytyy kummallisesti, makasi selällään sirppinä mutta kun oli yli puolikuun, näytti kääntyneen mahalleen. Lisäksi kuu on tosi korkealla taivaalla kun aluksi oli lähellä iltatähteä ja taivaanrantaa. Osaisiko kukaan selittää?

Sadepäivän ja sateen jälkeisen kuuman päivän puuhia

Maanantaina satoi-ihan hiukan aamusta ja hiukan enemmän aamupäivästä ja kyllä teki hyvää! Ilma tuntui ihanan raikkaalta heti sateen jälkeen ja suomalaisittain ihanan viileätä. Paikalliset pukeutuivat lämpimiin 'turnikkaisiin' samantien. Aamumeetingissä sohaisin kipeään paikkaan, otin puheeksi ne monet turhat sektiot ja miten niitä voitaisiin ehkäistä. Muutama nuori lääkäri oli kanssani samaa mieltä. Lauantaina leikattiin uudelleensynnyttäjä vain 10 minuutin seurannan jälkeen ja aivan turhaan. Viikonlopun saldo 9 sektiota ja 8 normaalisynnytystä! Asiaa setvittiin sitten ylihoitajaa myöten ja parasta asiassa oli mielestäni jo se meetingissä virinnyt keskustelu joka jatkui vielä synnytyshuoneessa.
Yksi vauva saatiin sitten alakautta tosi kauniisti syntymään kasvotarjonnassa, äiti oli kuudetta kertaa hommassa ja oli tosi iloinen kun kaikki sujui normaalisti! Perhe sai Mallalta vauvan bodyn lahjaksi ja kiittivät melkein polvillaan!
Iltapäivällä löytyi nuoren naisen kummallinen alavatsakasvain ja kuollut 16-vikkoinen sikiö ilmeisetikin vatsaontelossa, äidin hemoglobiini vain 64 mutta ihmeen hyväkuntoinen tämä nainen on. Vielä tänäänkään ei päästy leikkaamaan häntä, oli 'kiireempiä töitä'. Toivotaan että huomenna!
Tiistaiaamu alkoi taas railakkaasti. Yli puoli vuorokautta kotona synnyttämässä ollut nainen tuli aamulla sairaalaan. Lapsi oli syntymäisillään mutta tarvittiin imukuppia joka on erikoinen ja melkein ei koskaan käytetty konsti täällä. Lapsi oli hyväpulssinen mutta ei hengittänyt, saatiin elpymään ja taas nähtiin miten alatiesyntynyt vauva sai voimaa normaalisynnytyksestään.
Täällä lääkärit eivät tee ultraäänitutkimuksia vaan niitä tekemässä on kaksi nuorta fiksua sonograaferia ' my best favorites' Nico ja Daniel, molemmat tosi taitavia ja vastuuntuntoisia. Käyn mielelläni auttamassa heitä kun on kysymys raskaana olevista tai gynekologisista potilaista.
Ei siis edelleenkään päivää ilman jotain kerrassaan kummallista, harvoin nähtyä, dramaattista.... Mutta myös mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Eilinen savannikävely oli tosi kiva, raikas tuuli vilvoitti ja maan pölinä sateen jälkeen poissa. Ihmiset kulottavat urakalla, kunhan sataa kunnolla niin kuokkiminen ja maissin viljely alkaa.
Illalla ihmetellään kuuta joka on tosi korkealla taivaalla. Lehdestä luin Suomen tulevasta superkuusta, mahtaneeko olla superkuu täälläkin!
Ensi yön USAn presidentivaalit tuntuvat kovin kaukaiselta täältä ajatellen. Mahtaako valinnalla olla mitään merkitystä Afrikan kannalta?

Ei päivää ilman draamaa

Pieni potilas jolla oli pohjukaissuolen tukos, pääsi taivaaseen. Kaksospuolikas haluaisi vain nukkua, ei jaksa imeä ja ryypyttäminenkin on laiskaa. Njombessa eilen syntynyt lapsi oli tuotu Ilembulan sairaalaan leikattavaksi kun hänellä on peräaukon tukos, oli jo kuivahtanut, vatsa pullollaan. Kirurgi teki hänelle paksusuoliavanteen paikallispuudutuksessa, pieni potilas isolla leikkauspöydällä punainen pipo päässä. Sellaista, ihan kaikenlaista...

Keisarileikkauksia täällä on noin 42% joka on todella paljon. Suomessa keskimäärin 15% ja lasten selviytyminen maailman parhaasta päästä. Kehittyvän maailman maissa sektioprosentti pitäisi olla noin 10. Kyllä ihailen oman maani synnytyksiä hoitavaa ammattikuntaa, lääkäreitä ja kätilöitä. Vaivalloistahan se on, työtä 24/7 ja todella isoista asioista kysymys mutta onnistuminen työssä tuo palkinnon ja kiitoksen ja auttaa jaksamaan. Täällä tarvitaan koulutusta, koulutusta, koulutusta... ja hyvää työmoraalia. Ei ole oikein että liian helposti tehdään sektio, leikataan pois, kun alatiesyntynyt lapsi olisi usein valmiimpi sopeutumaan maailmaan.

Kävin taas savannikävelyllä illan suussa. Ihan joka kerta näkee ja kokee jotain hienoa. Nyt oli komeat kulotukset, upea auringonlasku ja mukava kohtaaminen eläkkeellä olevan papin kanssa, hänellä kymmenen vuotta sitten halvaus mutta mies kävelee, puhuu, myös hyvää englantia, muistaa ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.
Huomenna pyhänpäivän kirkkoon!

Ihmiselämän äärirajoilla

Täällä on syntymä ja kuolema joka päivä lähellä. Onnellisia hetkiä synnytyssalissa kun hyvinvoiva tai nopeasti virkistyvä lapsi saapuu maailmaan. Aluksi oli vaikea käsittää että viimeisillään raskaana olevat naiset jotka tulla putkahtavat synnytyssaliin, ovat todella supistuksissa. Hyvin tyynesti suhtautuvat supistuksiin, ääntä eivät päästä kuin tosi harvoin, ehkä ponnistaessaan, ilman kivunlievitystä, ilman puolison tai muun läheisen tukea. Onnentunne silmissä kun lapsi on maailmassa ja saavat kirkasväriseen kankaaseen käärityn nyytin vierelleen. Kaikki imettävät, vaihtoehtoja ei ole, hyvin näyttää sujuvan. Sitten kun lapsi hiukan kasvaa hän saa olla aina äidin lähellä kantoliinassa.
Kuolema korjaa usein liian varhain ja tilanteissa jotka kotiSuomessa tulisivat aikaisemmin hoidetuiksi. Keskonen, noin kaksikiloinen, syntyi jossain terveysasemalla ja tuli terveenä mutta kovin alilämpöisenä sairaalaan reilu viikko sitten. Neljä päivää vanhana hän kuoli. Toinen samankokoinen keskonen syntyi viikko sitten virkeänä mutta hänellä on suoliston tukkeuma, maito meni vain vatsalaukkuun ja tuli sieltä isona pulautuksena pois. Tänään hänet leikattiin täällä, oli ehtinyt laihtua syntymäpainostaan 2,1 kg jo puolen kilon verran. Tällainen olisi Suomessa leikattu nopeammin ja yliopistosairaalassa. Ihailin kyllä vieressä sekä anestesiapuolen hoitajan taitavuutta sekä leikkaavan kirurgin taitoja vaikka vika ei kunnolla selvinnytkään. Tehtiin tukoksen ohitus vatsalaukusta alemmas ohutsuoleen. Tippa ei toiminut leikkauksen aikana ja kerran intubaatioputki irtosi mutta leikkaus saatiin loppuun tehtyä. Voi olla ettei hyvin käy mutta hoitamatta lapsi olisi kuollut joka tapauksessa. Vielä kuitenkin voimme toivoa parasta.
Pari päivää sitten kuoli raskaana oleva nainen joka oli erittäin sairas, hänellä hammasperäinen paha tulehdus ja paise. Hammaslääkäri poisti hampaan ja avasi paiseen, potilas sai hyvät antibiootit, yli 20 viikkoinen raskaus meni kesken, hetken näytti jo paremmalta mutta sitten potilas kuoli.
Nämä ovat kaikki tilanteita jotka kotimaassa olisivat katastrofeja mutta täällä suhde kuolemaan on luonnollisempi vaikka suru onkin läsnä.

Oli nautinnollinen reilun tunnin savannikävely auringon laskiessa veriappelsiinin punaisena pallona. Kuu on piileskellyt mutta nyt parina iltana on ilmestynyt iloksemme, kapea ihana sirppi joka makaa selällään!

Tieremontti ja viikonloppu Mufindissa

Teimme edellisen viikonlopun lauantaina yhden työpäivän etukäteen ja läksimme torstai-iltapäivänä Mufindiin tapaamaan legendaarista daktari Leena Pasasta ja viettämään mukavaa viikonloppua Fox farm lodgelle. Afrikan läpi kulkeva valtatie joka on rakennettu 1960-luvulla on tästä kohtaa kaipaamassaan remontissa ja lähes koko kolmen ja puolen tunnin matka varsinaista jyrryytystä. Meillä kuitenkin hyvä kuski ja turvallinen matka. Eikä matkaan käytetty aikakaan ole juuri mitään verrattuna Leenan seuraavien vieraiden, nuoren äidin ja 4-vuotiaan lapsen matkaan: 6 tuntia moottoripyörän selässä, sitten junaan melkein vuorokaudeksi ja vielä bussiin, matkan koko kesto noin 2 vuorokautta. Mutta afrikkalaiset jaksavat eivätkä valita. Perillä oli leppoisaa elämää, pientä vaellusta, vähän eksymistäkin, melontaa, ratsastusta, hyvää ruokaa ja englantilaista tapakulttuuria. Myös elämän todella nurjaa puolta, daktari Leenan kanssa pienellä kyläkierroksella köyhistä köyhimmässä ja HIVn ja muiden sairauksien runtelemien ihmisten luona tiilenpunaisessa kuivan pölyn kattamassa maisemassa. Positiivista taas Igoda children villagessa missä kuudessa talossa orvot tai hylätyt tai huonosti hoidetut lapset saavat ihmisarvoisen hoidon ja koulutuksen. Tämä ei olisi onnistunut ilman rahoitusta, FoxNGO ja Mufindin ystävät merkittävinä tukijoina. Minäkin sain tuoda Savonlinnan Soroptimistien rahallisen tuen joka on tarkoitettu ennen kaikkiea tyttöjen koulukyydin kustannuksiin. Olen kyllä täysin vakuuttunut siitä että koulutus nostaa köyhän kansan jaloilleen, lisäksi tarvitaan hyvä terveydenhuolto. Väestökasvun rajoittaminen on välttämätöntä että hyviä opettajia ja hyviä terveydenhuollon työntekijöitä riittäisi viimeiseen kolkkaan asti. 50-luvun lopulla väkeä oli 9 miljoonaa, nyt yli 54 miljoonaa ja julkiset koulut ja sairaalat huonossa maineessa.